Ekosyyllistäminen ärsyttää – eivätkö kaikki voisi tehdä oman osansa omalla tavallaan?

Ilmastokeskustelu elintavoista, kulutusvalinnoista ja ekologisuudesta ylipäänsä on tuntunut viime vuosina suorastaan ärsyttävältä. Ei siksi, että olisin muutoksia vastaan tai että en tunnustaisi muutosten tarvetta. En vain pidä tavasta, jolla ihmisiä syyllistetään ja otetaan tikunnokkaan milloin mikäkin yksittäinen asia; lentäminen, autoilu, naudanliha, you name it. Kaikki nämä ovat tärkeitä asioita, ja selvää on, että muutoksia on tehtäviä. Mä peräänkuulutan silti ymmärrystä muita ihmisiä ja erilaisia elämäntilanteita kohtaan.

Merten roskaongelmat, ilmastonmuutos ja esimerkiksi kriittisten raaka-aineiden loppuminen ovat valtavia ongelmia, jotka ihmiskunta on enemmän tai vähemmän omalla toiminnallaan aiheuttanut hyvin lyhyessä ajassa. Ympäristön lisäksi meillä on koko joukko sosiaalisia aspekteja, joita toivoisi ajateltavan. Eikä unohdeta terveellisyyttä. Suosi kotimaista ja mielellään paikallista. Suosi pienyrittäjiä. Ajattele hikipajojen lapsia. Onko suomalainen tomaatti ympäristöystävällinen valinta talvella? Huolettaako lisäaineet ja ympäristön kemikaalikuorma? Mikä on terveellisin valinta? Kalliimpi vaatekaan ei ole läheskään aina yhtään sen eettisemmin valmistettu. Meneekö suomalaisilta työt jos tilaan halvemmalla Amazonista?

Kaiken tämän voi sitoa yhteen sanalla kulutustottumukset. Nämä teemat ovat nykyisin jatkuvasti esillä eri medioissa. Äärettömän tärkeitä asioita, ja on aivan oikein, että ruuan, tuotteiden ja palveluiden alkuperään kiinnitetään huomiota. Tieteellistä todistusta ja aivan konkreettisia seurauksia ympäristöongelmista ja sosiaalisista ongelmista on jo sen verran paljon, että kenelläkään ei ole varaa pestä käsiään aiheesta ja todeta että ei kiinnosta.

Embed from Getty Images

Mutta eikö joskus tulekin sellainen tunne, että yksinkertaisetkin jokapäiväiset valinnat tuntuvat vaikeilta, kun huomioitavia asioita on niin monta? Tietoa ja valitettavasti myös väärää tai vähintään harhaanjohtavaa tietoa on aivan hirveästi. Ihmiset ovat lisäksi pirstaloituneet omiin kupliinsa, ja ymmärrys toisten realiteetteja kohtaan on usein hukassa. Ei aina onnistuta näkemään metsää puilta.

Minä olen parikymppinen, korkeakoulutettu nuori nainen, joka asuu suurkaupungin keskustassa. Kasvoin monella tapaa yltäkylläisessä EU-Suomessa, ja ilmastonmuutoksesta on puhuttu niin kauan kuin vain olen aktiivisesti seurannut uutisia. Länsimainen elintaso yleistäen on ollut koko mun elinaikani yhtä kulutusjuhlaa, jossa kaikenlainen hupikulutus, esimerkiksi matkustelu, impulssiostokset ja rikkinäisen tavaran heittäminen roskiin on ollut ihan arkipäivää. Lihaa on ollut tarjolla joka päivä. Tavaroita tuotetaan yhä halvemmalla, ja saatavilla on netin kautta mitä vain.

Tämän lyhyen aikuiselämäni aikana olen tullut siihen tulokseen, että tällainen elämäntapa ei ole kestävä. Siksi olen pienin askelin yrittänyt alkaa ohjata elintapojani ja kulutuskäyttäytymistäni parempaan suuntaan. Se on toisinaan hyvin vaikeaa, sillä tottumukset ja helppouden tavoittelu tulevat syvältä aivoista. Lisätään vielä omat budjettirajat ja juuri meidän talouden arjen reunaehdot, niin valintoja on entistä vaikeampi tehdä. Kun niitä huomioitavia speksejä on niin uskomattoman paljon, vähemmästäkin ahdistuu. Viestini on kuitenkin se, että vaikkapa “autoilevien maalaisten” syyllistämisen sijaan voisikin hyväksyä, että jonkun muun arjessa ne ekoteot voivat olla erilaisia. Kaikki voivat keskittyä löytämään ne omaan elämään parhaiten sopivat tavat.

Nykypäivän poliittinen keskustelu tuntuu olevan sitä, että vihreät, keskustalaiset ja perussuomalaiset nokittavat toisiaan vuorotellen Twitterissä. Voi tätä totuuden jälkeistä ja tahallisen väärinymmärtämisen aikaa. Sosiaalisen median aiheuttamasta kuplautumisesta vielä edistää tätä jakaantumista. Kuplautuminenhan tarkoittaa sitä, että somen algoritmien myötä omaan fiidiin tulee todennäköisesti lähinnä sitä omaa arvomaailmaa ja uskomuksia tukevaa sisältöä, mikä puolestaan harhauttaa tehokkaasti kenet tahansa uskomaan, että kaikkien muidenkin elämä ja mielipiteet ovat samanlaisia kuin oma. Kun näin ei sitten olekaan, aletaan riidellä somekanavilla toisinajattelijoiden kanssa. Mutta kun syyllistäminen ja pakottaminen ei yleensä toimi kauhean hyvin.

Embed from Getty Images

Eri porukoilla on eri näkökulmia ja lähestymistapoja. Kun autoilijat vastustavat autoilun kulujen nostamista, kyse ei ole aina siitä, ettei ilmastonmuutos kiinnostaisi. Kyse on siitä, että Suomi jatkuu kehä kolmoselta vielä sen tuhat kilometriä pohjoiseen, ja siihen väliin mahtuu hyvin erilaisia arkitodellisuuksia, joissa julkisesta liikenteestä ei ole tietoakaan, ja yhteiskäyttöauto olisi yksinkertaisesti sula mahdottomuus. Vastakkainasettelu ei koske pelkästään kaupunkia ja maaseutua tai autoilijoita ja autottomia.

Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta kaikki voivat tehdä jotain. Mun mielessä tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien tulisi voida miettiä omia mahdollisuuksiaan muuttaa elintapoja ja kulutustottumuksia ilman pelkoa syyttelystä tai arkielämän kohtuuttomasta hankaloitumisesta.

Arkipäivässä keskeisimpiä eroja kotitalouksien välillä ovat esimerkiksi lapset ja lapsettomuus, työpaikka ja työn laatu sekä asuinkunta. Mun ja Matiaksen kaupunkilaiseen arkeen sopi hyvin luopua autosta. Keskusta palveluineen on kävelymatkan päässä, kouluun ja töihin päästään bussilla kohtuullisessa ajassa. Mun mielestä ruuhkavero on ihan ok suurissa kaupungeissa, ja autoilua ei tarvitse varsinaisesti tukea, mutta en toisaalta kallistaisi tai hankaloittaisi autoilu yleisesti, koska auto on realiteetti kylmässä, pimeässä ja harvaan asutussa maassa. Autottomuus voi olla mahdotonta pienemmässä kaupungissa tai lapsiperheessä, jossa käydään töiden lisäksi harrastuksissa, ja tukiverkko ei asukaan ihan naapurissa.

Embed from Getty Images

Mä en luovu matkustelusta kovin helpolla, enkä suostu tuntemaan lentohäpeää. Lentoliikenteestä on mun mielestä tehty turhan iso syntipukki, kun todellisuudessa se on vain pieni osa kokonaisuutta. Monilla muilla teollisuudenaloilla ja kulutusvalinnoilla on paljon isompi merkitys. Varsinkin Suomessa, mutta myös täällä Ruotsissa, ollaan yksinkertaisesti sen verran syrjässä muusta maailmasta, että lentäminen on usein ainut järkevä vaihtoehto.

Lensin esimerkiksi kesällä vajaan viikon lomalle Göteborgista Hampuriin tunnissa. Harkittiin kyllä myös junaa, bussia ja laivaa. Muut matkustusmuodot olisivat vieneet lyhimmilläänkin koko päivän, ja hinta oli kaikissa vaihtoehdoissa paljon lentolippua korkeampi. Lennän Göteborgista myös Suomeen silloin, kun reissu on lyhyt, eikä ole mahdollista ottaa ylimääräisiä vapaapäiviä matkan molempiin päihin laivaa ja junaa varten. Nyt jouluna kuitenkin tulemme Suomeen pidemmäksi aikaa, joten matkaamme ensin täältä junalla Tukholmaan, sieltä laivalla yön yli Turkuun ja siitä kyydillä eteenpäin kotipaikkakunnalle. Ruotsin sisällä sekä Norjaan ja Tanskaan liikkuu täällä kohtuullisen helposti bussilla tai junalla. Ehkä esimerkiksi lapsiperhe, joka käy kaksi kertaa vuodessa ulkomailla, voisi valita matkustaa toisella lomalla Suomessa tai lähialueille, joihin pääsee laivalla tai junalla?

Embed from Getty Images

Kotitalouden tulotaso vaikuttaa hyvin konkreettisesti siihen, miten paljon ympäristöä on mahdollista huomioida. Pikamuoti on hyvä esimerkki. Suuryritysten järjettömän halpojen vaatteiden myötä monilta on hämärtynyt paljonko vaatteiden valmistaminen luonnonmateriaaleista oikeasti maksaa. Vaikka kuinka olisi mukava toimia vastuullisesti, tukea kotimaista tai satsata laatuun, niin monilla ei yksinkertaisesti ole varaa maksaa yhdestä aidosta villaneuleesta montaa sataa euroa. Henkkamaukasta saa villapaidan parilla kympillä.

Mä yritän vähentää juurikin sellaista turhaa kulutusta. Mietin tarkemmin ostoksen tarpeellisuutta ja tuotteen laatua. Vaatteet on mulle suhteellisen iso kulutuskohde, ja juuri vaatteiden kohdalla tehtävä tuntuu usein ihan mahdottomalta. Oon viime aikoina alkanut tutkia kaupassa vaatteiden pesulappuja, ja havainnut, että kalliimman merkin puserot on ihan yhtä lailla Made in Asia ja samoja tekokuituja niissäkin käytetään. Aito silkkipaita tai villaneule edes Euroopassa tehtynä maksaisi niin pirusti. Joten mun unelmavaatekaappiin on vielä matkaa.

Konkreettisena muutoksena voin kertoa, että meidän kylppärissä on nykyisin oma vaatehuollolle omistettu hylly, jonka perustin Annan Ihme ituhippi -blogista inspiroituneena. Tahranpoistoon löytyy soodaa, sappisaippuaa ja pehmeä lasten hammasharja. Neuleista ja housujen sisäreisistä poistan nyppyjä partaterällä. Kenkiin ja laukkuihin löytyy oliiviöljypohjainen hoitosuihke. Varanapit ja perusompelutarvikkeet löytyy myös.

Embed from Getty Images

Mun kaupunkilaiseen arkeen sopii myös hyvin pitää silloin tällöin kasvisruokapäiviä ja vähentää erityisesti punaisen lihan määrää. Kalaa söisin vaikka kuinka paljon, mutta siihen ei ole koko ajan varaa. Pyrkimys laajentaa ruokareviiriä pienin askelein kerrallaan on kova. Mutta kun koen lihasta luopumisen vaikeaksi, niin olen siirtänyt huomioni ruokahävikkiin. Muutan aina suunnitelmia tai unohdan syödä ostetut hedelmät, ja hävikkiä syntyy meillä sen takia ihan liikaa. Ratkaisuna tähän käyn vähän tiheämmin kaupassa ja ostan vähemmän kerralla. Lisäksi ostaessani jotain “erikoistuotetta” suunnittelen lähipäivien menun niin, että koko paketti tulee käytettyä. Jos ostan pastaa varten parmesania, niin sen jälkeen tehdään myös caesarsalaattia, jotta juuston jämät eivät jää homehtumaan jääkaappiin.

Ihan hiljattain oon alkanut panostaa myös kosmetiikkahävikkiin. Moni varmasti tietää sen fiiliksen, kun löytää uuden shampoon, meikkivoiteen tai deodorantin, eikä oikein jaksaisi odottaa vanhan kuluvan loppuun ennen uuden avaamista. Aiemmin mä oon usein kyllästynyt tuotteisiini tai huomannut osan virheostoiksi. Kaapin pohjalle kertyy sitten jämiä; näytepurkkeja, matkakosmetiikkaa ja keskenjääneitä pulloja, jotka lähtee lopulta seuraavan suursiivon yhteydessä roskiin. Nykyisin pyri käyttämään kaiken loppuun. En esim. osta uutta hammastahnaa ennnen kuin matkoilta jääneet pikkutuubit on käytetty.

Joulukin eli vuoden suurin kulutusjuhla lähestyy. Mä tykkään antaa lahjoja ajatuksella, mutta oon parina viime vuonna yrittänyt tuoda suvun piiriin sellaista ajatusta, että ehkä aikuisten ei tarvitse antaa kasapäin lahjoja toisilleen. Yleensä niitä sukulaisia on kuitenkin sen verran, että homma karkaa helposti ihan käsistä. Kiireessä ja stressissä tulee sitten ostettua jotain krääsää. Ne lahjat, jotka ostan, ovat joko oikeasti ajatuksella valittuja, tai sitten annan jotain käytännöllistä. Viime vuonna tein isovanhemmille itse konvehteja, ja vanhemmille annettiin piparmintulla hajustettua pyykkietikkaa – oli muuten hitti!

Kaiken kaikkiaan meitä on siis moneen junaan. Ollaan armeliaita toisillemme ja muistetaan, että minun todellisuus ei ole sama kuin naapurin todellisuus. Pidetään se kuuluisa maalaisjärki mukana. Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta kaikki voivat tehdä jotain. <3 Ps. Artikkelikuva täältä.


2 thoughts on “Ekosyyllistäminen ärsyttää – eivätkö kaikki voisi tehdä oman osansa omalla tavallaan?

  1. Maiju Vastaa

    Erinomainen ja kannustava postaus hyvin esimerkein. Erityisesti tämä kulutusjuhlien huomiointi on tärkeää, ja nyt taas parin viikon kuluttua vietetänä typerintä päivää ikinä: balck friday. Se on päivä joka lopullisesti hämärtää tarpeen ja halun toisistaan.

    Pyykkietukka ja konvehdit on ihan superhyviä lahjaideoita! Kiitti vinkistä!

    1. mikaelajuliaemilia Vastaa

      Täällä Ruotsissa näkyi yritystä tehdä halloweenin ja pyhäinpäivän välisestä perjantaista toinen black friday, ikään kuin sellaista tarvittaisiin… Todella typerää, samoin tämä “sinkkujen päivä” tuntuu myös ihan ihmeelliseltä.

      Katsotaan jos saisin konvehtireseptin blogiin ennen joulua!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *