5+1 vinkkiä edulliseen New Yorkiin

Kävin lokakuussa viikon reissulla rapakon toisella puolella, ja matkan ensimmäinen puolisko vietettiin New York Cityssä. Loput reissusta oli varattu road tripille, jonka aikana ajettiin Eriejärven rannalle Ohioon tekemään pientä sukututkimusta. Olin reissussa mummini kanssa, joten molemmille oli varattu mieluista ohjelmaa. Reissu onnistui hyvin ilman kommelluksia ja meillä oli tosi hauskaa! Joudun kyllä myöntämään, että sellainen empire state of mind -kokemus jäi saamatta, mutta en silti luovuta kaupungin suhteen – odotan vain sopivaa hetkeä uusintareissulle! NYC oli vähän liian ruuhkaisa omaan makuuni, mutta onhan se silti The Big Apple, jota ikonisempaa paikkaa saa hakea! Kaduilla kulkiessa päässä vain vilahteli kaikki legendaariset popkulttuurin helmet, joissa New York toimii näyttämönä.

Budjetti ei ollut valtava, eli monen tonnin shoppailukassaa ei valitettavasti ollut käytössä, mutta reissulla kului yllättäen vähemmän rahaa kuin olin ajatellut. New Yorkissa saa kyllä dollarit palamaan niin halutessaan, mutta kaupungissa on myös mahdollista selvitä jos ei nyt edullisesti, niin ainakin kohtuullisin kustannuksin. Kaikilla on omat painotuksensa esimerkiksi nähtävyyksien ja ruokailun suhteen, mutta tässä on muutamia poimintoja meidän kokemuksestamme. Iso apu suunnittelussa oli NYC-hullu tätini Maiju, jonka 180 vuotta -blogi on matkablogien aatelia ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

newyork_1

1. Unohda taksit ja suosi metroa. Klassinen keltainen taksi oli rahanarvoinen siinä vaiheessa, kun saavuimme yöllä rättiväsyineinä JFK:lle ja hotelliin piti kirjautua tiettyyn aikaan mennessä. Muuten taksilla ajeleminen on tunnetusti kallista, eikä välttämättä edes erityisen nopeaa. Manhattanin monet kadut ovat yksisuuntaisia, ja valtava keskuspuisto hankaloittaa itä-länsiliikennettä, joten me käytimme taksia koko matkan aikana vain saapuessamme. Muuten kuljimme pääsääntöisesti metrolla ja jalan. Yksi matka maksoi $2,75 metrokortilla. Linjajärjestelmä tuntui ainakin alkuun tosi monimutkaiselta (esim. Lontooseen verrattuna), ja metromatkat ovat yllättävän pitkiä, mutta osa vuoroista on vain suuremmilla asemilla pysähtyviä express-linjoja. Me pääsimme metrolla hyvin Upper West Sidella sijainneesta hotellista kaikkialle minne pitikin.

newyork_5

2. Jos välttämättä tarvitset taksia, kokeile Uberia. Osana sukututkimusta kävimme kaukana keskustasta sijaitsevalla Ferncliffin hautausmaalla. Matkaa tuli Central Parkin pohjoispäädystä reilut 30 km, eli ei mikään halpa reissu. Lisäksi Manhattanin takseilla on rajoituksia kyytialueistaan, eli kaikki kuskit eivät olisi luultavasti edes lähteneet viemään meitä sinne asti. Netistä löytyneiden hinta-arvioiden perusteella matka olisi maksanut taksilla yli 100 euroa – me käytimme Uberia ja maksoimme juomarahoineen 83 €. Säästö ei ole ehkä kokonaisbudjetin kannalta merkittävä, mutta parikymppiä sinne ja tänne muuttuu nopeasti satasiksi. Ja onhan 20 % kuitenkin jo merkittävä alennus mistä tahansa palvelusta. Sitä paitsi Uber toimi tosi hyvin; autot olivat siistimpiä kuin taksit, ja meillä oli mukavat juttutuokiot kuskien kanssa. Ei mitään valittamista.

newyork_4

3. Mieti mitä syöt. Emme käyneet kertaakaan Nykissä suomalaistyylisissä “kunnon ravintoloissa”, vaan ruokaa löytyi milloin mistäkin pikkupizzeriasta, kahvilasta, dinerista tai seiskaleiskasta. Take away -kulttuuri tuntui kyllä toisinaan ärsyttävältä, etenkin loppupäivästä, kun jalat kipeinä haluaisi vain istua syömään, ja juuri silloin ei tietenkään löydä istumapaikkoja tarjoavaa paikkaa, jossa olisi tilaa. Kaikki ruoka oli myös kääritty muoveihin, folioihin ja pikkupusseihin, vaikka olisit syönyt paikan päällä. Palvelu oli usein töykeää, ja paikalliset vaikuttivat aina ärsyyntyneiltä, kun me maalaistollot ei tajuttu esimerkiksi mitä kaikkia lisäkysymyksiä yhden bagelin tilaaminen voi herättää. 😀 Kuitenkin esimerkiksi pizzaslicet, joita saa kaikkialta, olivat edullista ja hyvää polttoainetta. Ei tullut edes ikävä kokonaista pizzaa, sillä kaksi mojovaa palaa riitti molemmille oikein hyvin (ja sellaista vaihtoehtoa toivoisin meille Suomeenkin). Hotelliimme ei kuulunut aamupalaa, joten päivän ensimmäinen pysähdys oli kulmakahvila, 7-Eleven tai kadun hedelmämyyjä. Toisille ruoka näyttelee matkoilla suurempaa osaa, mutta me ei kaivattu hienouksia. Mä oon muutenkin niin nirso, että oon vaan iloinen jos löydän edes jotain sopivaa. Ps. Penn Stationin lähellä oleva La Famiglia oli erinomainen pizzapaikka!

newyork_7

4. Ilmaiset ja edulliset aktiviteetit. Meille riitti useimmiten vaan kävely ympäriinsä ja suurkaupungin sykkeestä nauttiminen. Monet meidän aktiviteeteista eivät maksaneet mitään. Ekana iltana tsekattiin Vapaudenpatsas ilmaiselta Staten Islandin lautalta. Toisena päivänä käytiin Brooklynin kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa oli ilmainen sisäänpääsy perjantaisin ennen puoltapäivää, ja sen jälkeen käveltiin Brooklyn Bridge Manhattanin suuntaan, ja käytiin hieromassa Wall Streetin härkää palleista. Puutarhasta saa enemmän irti keväällä ja kesällä, mutta nytkin se oli mukava hengähdyspaikka ihmisvilinästä. Vielä kun olisi tajunnut ottaa eväät mukaan! Kolmantena päivänä käveltiin ilmaisen ”puiston” The High Linen läpi. Tultiin alas katutasolle sopivasti Chelsea Marketin kohdalla, ja vaikka en pystynyt oikeasti nauttimaan ääriään myöten täydestä kauppahallista, niin halli oli silti hieno näky Halloweenin kynnyksellä, sillä teemaan oli todella panostettu! Samoin tietysti Central Park on ilmainen, ja jotkut museot tarjoavat ilmaista sisäänpääsyä tiettyinä päivinä. Itse halusin ehdottomasti kävellä Upper East Sidella Gossip Girl -hengessä, ja kävinkin istahtamassa Met-museon rappusille Blair Waldorfin tyyliin.

newyork_3

5. Päätä, mistä haluat maksaa. New Yorkissa kaiken voi tehdä myös kalliisti. Mä päätin sijoittaa pilvenpiirtäjähetkeen, ja niinpä suuntasin eräänä iltana Rockefeller Centeriin. Iltanäkymä oli huikea, täysin sen $42 arvoinen – se on koettava joskus vielä uudestaan! Samoin esimerkiksi teema- ja kaupunkikierroksia riittää joka lähtöön. Kaikista on turha maksaa, mutta joku saattaa hyvinkin olla rahanarvoinen. Sinkkuelämään tai Gossip Girlin jalanjäljissä voi säästöbudjetilla tallustella ihan itsekseenkin, kun vain katsoo paikat etukäteen netistä.

+ 1. Mieti matkasi ajoitusta! Aina ajankohdasta ei ole mahdollista joustaa, mutta olen reissannut Euroopassa monesti parhaan sesongin ulkopuolella, jolloin majoitus on ollut halvempaa ja matkakohteet huomattavasti vähemmän ruuhkaisia ja siten myös hermoja säästäviä. Suurissa kaupungeissa on usein vilkasta ympäri vuoden, mutta New Yorkin tapauksessa edullisimmat lennot taitaa saada alkuvuodelle. Olen viimeisen parin kuukauden aikana bongannut useampia tarjouksia Pohjois-Amerikan kaupunkeihin esimerkiksi tammikuulle. Respatädin vinkki on myös miettiä matkan sijoittumista viikonpäivissä. Lauantain ja sunnuntain välinen yö on usein huomattavasti kalliimpi, kun taas su-ma on tyypillisesti halvin mahdollinen ajankohta. Pitkän viikonlopun sijoittaminen alkuviikkoon voi olla hyvinkin kannattavaa, varsinkin jos majoituksen hintataso on lähtökohtaisesti korkea.

newyork_2
Brooklyn Bridgen läheltä bongattua: kirkko (?) korkean kerrostalon katolla. Täytyy muista googlata asia jossain vaiheessa!

Kolme päivää meni New Yorkissa tosi nopeasti, ja paljon jäi tekemättä ja näkemättä. Kävely verotti jalat toisena ja kolmantena päivänä ihan painajaiskuntoon, ja se yhdistettynä aikaeroväsymykseen vaikutti huomattavasti meidän jaksamiseen iltaisin. Sanoisin, että kolmessa päivässä ehtii nähdä tiivistetysti oleellisimman, ja silloinkin täytyy hieman priorisoida ja suunnitella etukäteen. Muuten kaupungista löytyisi helposti viikoksi tekemistä, varsinkin jos tykkää nähtävyyksien lisäksi vain tutkia ympäristöä. Seuraavaa NYC-reissua voin joutua hieman odottamaan, mutta joskus vielä on päästävä uudelleen!


4 thoughts on “5+1 vinkkiä edulliseen New Yorkiin

  1. Maiju Vastaa

    Ihana fiilispostaus!
    Oon myös itse miettinyt tota, että kunpa saisi kunnon Manhattan/Brooklyn pitsaa täältä kotinurkilta. Ja se rapsakka pohja! Aijai.

    Kyllä New Yorkiin on ihmisen hyvä mennä. 🙂

    1. mikaelajuliaemilia Vastaa

      Mikä tahansa Manhattanin pizzaslice hakkaa mennen tullen kotipizzan ja kaikki suomipizzat! Juuri se rapsakka pohja <3

  2. Inka Tikkinen Vastaa

    Näin yhtenä yönä unta, että pääsin matkaamaan New Yorkiin ja aloinkin samantien suunnitella matkaa sinne. Nähtäväksi jää milloin päästään toteutukseen asti.. 😀 Hyviä huomioita olet listannut, jotka täytyy pitää mielessä!

    1. mikaelajuliaemilia Vastaa

      Unista saa aina hyviä ideoita! New Yorkissa kannattaa kyllä ehdottomasti käydä tilaisuuden tullen. Mahtava paikka, jokaiselle jotain.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *